sunnuntai, 14. kesäkuu 2015

Sanoja sanojen perään

Heräsin taas tänään yllättäen auringon paisteeseen, tosin tällä kertaa aurinko antoi puolituntisen lisä aikaa. Harmikseni aurinko katosi taivaalta jo 8-9 maissa. 

Sain keitettyä itselleni onnistuneesti hyvän aamukahvin, ajattelin että tästä ei päivä voi paremmin alkaa. Tosin meinasi tulla itku ennen kuin nousin sängystä, koska oli/ on niin ikävä Ronttia. Joten ajattelin käydä tänään moikkaamassa moista ikävän aiheuttajaa. Ennen lähtöä kirjoitin sähköpostia vuokranantajalle huomaamistani pikku vioista, tässä uudessa hienossa kodissa. 

Rontilla ei tietenkään ollut mitään hätää ja yhtä suloisesti jolkotteli ovelle vastaan huomatessaan kuka tuli käymään. Voi miten olinkaan kaivannut sitä hännän huiskuttajaa. Olisi voinut luulla että viime näkemästä olisi ollut vuosia, mutta siitähän oli vain pari päivää. Vaihdettiin siis monen päivän kuulumiset Rontin kanssa jonka jälkeen oli hyvä käydä vähän nukkumaan.

Itkuhan siinä taas meinasi päästä kun lähdin jatkamaan matkaa, toinen jäi tapittamaan niin toiveikkaana oven lähelle, oli sanottava itselle että kissalle: "Vain tämä viikko, niin ollaan taas yhdessä." huokaus.

lauantai, 13. kesäkuu 2015

Ikävää ja huolta

Päiväni kului tänään onneksi hyvässä seurassa kaupungilla, jumittaen lopuksi vielä parkkihallin portin edessä avuttomana. 

Nyt kun taas täällä hiljaisessa asunnossa istuskelee ja makoilee, huomaan kaipaavani yhtä tiettyä metelin aiheuttajaa. Kissaani, Ronttia "pientä" karvapalleroa juttelijaa. Ei se ole kuollut tai mitään, joutuu asumaan kuitenkin eri osoitteessa juhannuksen ajan.

Tiedän että Rontti pärjää siinä osoitteessa jossa viettää seuraavan viikon, mutta silti tekisi koko ajan kysyä miten se pärjää ja syökö se hyvin. Voisi melkein verrata äitii joka huolehtii lapsestaan. (Vaikka tosi ärsyttävä vertaus)

En onneksi kuitenkaan puhu Rontista hän-muodossa, jopa minua ärsyttää moinen.

Rontti on nähnyt elämää jo 4vuoden ajan, seurannut sivusta kun murenen pieniksi paloiksi ja taas kasaan itseni uudelleen. Mutta sitten on taas seurannut kun iloitsen ja onnistun elämässäni. Rontti antaa lohtua, lömpöä ja rakkautta jaksaa tässä pienessä elämässäni eteen päin. Osaahan se toki olla ärsyttävä, vammanen ja erityisen hermoja raastava läskikasa. 

Mutta se kuinka lohduttavaa on tulla kotiin rankan päivän jälkeen ja tietää että joku odottaa siellä, ettei koti ole tyhjä, luo ainakin minuun ihanan tuntee. 

lauantai, 13. kesäkuu 2015

Muutos - Muutto

Olen elämässäni muuttanut asunnosta toiseen jo ties kuinka monta kertaa. Ei toki tämäkään ole vielä viimeinen, toivon kuitenkin että seuraava muutto olisi viimeistään silloin kuin ruvetaan ajattelemaan lisääntymistä (Hah, hyvä vitsi), toisaalta siihen voi mennä pitkä tovi, koska yleensä siihenkin hommaan on tarvittu kaksi.? 

Muutto on saatu päätökseen, mutta miksi niiden tavaroiden purkaminen on niin vaikeaa.. Innoissani kuitenkin pakkasin kaiken omaisuuteni 2:n laatikkoon ja 3:n jätesäkkiin. 

Pelkäänkö siis sitä että tämä onkin lopullista ja en voikkaan kääntyä enää takaisin? Luultavasti.

Tässä purkaessani muutto kuormaa, päätin laittaa verhot. Mutta se osoittautuikin hankalammaksi kuin mikään muu tässä muutossa. Olen aivan liian lyhyt, olisikohan keksitty sellaisia tabuja joka hetkellisesti kasvattaa ihmisen pituutta? Tai sitten pitää vain tyytyä kohtaloon ja pyytää pitkän huiskeaa herrasmiestä auttamaa...(Ja pyh pah) Joten ilman makkarin verhoja heräsin jo kukon laulun aikaan puoli seitsemän. No en valita, sain siitä hyvästä purettua taas yhden jäte säkin ja muita rompe pusseja. Toisaalta en kunnolla edes päässyt heräämään, koska keittämäni kahvi oli ihan kuraa. 

Ja se mikä ahistaa tässä muutossa on, mun tuleva olohuone. Ihan tyhjä. Ei tavaran tavaraa.. Mä olen aina luullut että mä omistan ihan hulluna kaikkee ja turhaa, mutta sen mitä mä omistan on tuo jälkimmäinen. Kaikki olennainen on vielä kaupassa.

Mulla on tulossa operaatio, kirjottaa lappu ja  siihen kaikki mitä pitää hankkia ennen kuin voin edes miettiä kylään kutsumista tai niitä kaikkien himoitsemia tupareita. Mutta sekin, miksi niitä tupareita edes pitää järjestää? Siksi että kaikki kutsutut saa syyn ryypätä? Siksi että kaikki ihmiset pääsee kattomaan sun kämppäs, arvioimaan sitä, moittimaan ja sotkemaan? Veikkaan molempia, saahan valita molemmat?